Viestinnän ammattilainen

Viestinnällä vaikuttaen –

Olen kiinnostunut viestinnästä ja luen ja pohdin paljon siihen liittyviä haasteita ja mahdollisuuksia. Joka päivä pyrin tekemään hyvän viestinnän tekoja. Se tarkoittaa niin arjen kohtaamisia, kuin kirjoittamista tai yleisölle puhumistakin. Hyvää vuorovaikutusta ja dialogia. Myös itse lukemista, ilmiöiden tutkimista. Oikolukua ja kielenhuoltoa. Tekstin rakenteiden parantamista, toimittajan työtä.

Viestinnässä viehättää mahdollisuus oppia, kehittää ja vaikuttaa sekä olla hyvä osa yhteisöä.

Kirjoitan ja toimitan tekstejä paljon. Olen muun muassa työskennellyt toimittajana lehdessä, toimittanut julkaisuja ja kirjoittanut artikkeleita. Näissä töissä viehättää mahdollisuus tutkia erilaisia asioita ja kertoa niistä toisille tekstein ja kuvin. Nykyisin kirjoittaminen on yhä merkittävä osa päivittäistä työtäni.

Viestinnässä tärkeää on sanavalinnat ja selkeys kuin myös sisällön konseptointi kohderyhmälle oikeaksi, mikä tekee myös tämän kaltaisesta kirjoittamisesta tai puhumisesta luovaa. Olen myös kehittänyt visuaalisen viestinnän taitojani.

Fasilitoidessani ryhmiä sekä luennoidessani, näyttäytyvät puheviestinnän taitoni. Siinä vahvuuteni ovat puheviestinnän selkeys ja iloinen innostava ote sekä ennen kaikkea tunneäly tilanteissa – ihmisten erilaisuuden hyödyntäminen viestinnän voimavarana, aidon vuorovaikutuksen mahdollistamiseksi.

JULKAISUJANI JA ARTIKKELEITA VIIME VUOSILTA:

Olen työskennellyt urastani kolme vuotta (2017-2019) ammattikorkeakoulun julkaisukoordinaattorina. Työssäni autoin ihmisiä julkaisujen laadukkaaksi tekemisessä ja julkaisuprosessin onnistumisessa, mikä tarkoitti kaikkea sparrauksesta toimitustyöhön, kustannusprosessin koordinointiin ja siltä väliltä. Työni keskittyi erityisesti blogikirjoittamisen, e-kirjojen, verkkojulkaisujen ja painettujen kirjojen sisällön ja tuotannon sparraukseen. Siten julkaisut ovat olleet iso osa jokapäiväistä arkeani.

Kirjoittelen säännöllisesti myös artikkeleja itse lehtiin, kirjoihin ja blogeihin, josta alla joitakin mainintoja viimeisimmiltä vuosilta:

POIMINTOJA ARTIKKELEISTANI:

Ala-Nikkola, Elina & Raivio Anne-Mari. 2020. Yhteisellä asialla – hyvää vuorovaikutusta verkkotapaamisiin. Artikkeli teoksessa Silmälä, Petri (toim.) Digi 2020. Verkon uusia välineitä ja menetelmiä. Metropolia Ammattikorkeakoulun Mikrokirjat. Linkki. 

Ala-Nikkola Elina & Ylikahri Kati. 2020. Fasilitointi sujuu verkossakin! 10 vinkkiä virtuaalifasilitointiin. Blogikirjoitus. Linkki

Ala-Nikkola, Elina. 2020. Avoimuus korkeakoulun toiminnassa – trendisana vai elinehto? Blogikirjoitus. Linkki

Ala-Nikkola, Elina. 2019. Mikä ihmeen CC-linsessi? Osa I: Perusteet. Blogikirjoitus. Linkki.

Ala-Nikkola, Elina. 2019. Kakkutemppu osallistaen – resepti toimintamallin uudistamiseen. Artikkeli teoksessa Kaihovirta, Raivio & Palojärvi (toim.) Osallistaen – Heittäytymistarinoita fasilitoijilta. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisuja. TAITO-sarja. Linkki

Ala-Nikkola, Elina. 2018. Blogi tuli jäädäkseen? Artikkeli teoksessa Silmälä, Petri (toim.) Digi 2018. Metropolia Ammattikorkeakoulun mikrokirjat. Linkki

Ala-Nikkola, Elina. 2018. Sosiaalinen media muuttaa asiantuntijajulkaisemista. Artikkeli teoksessa Silmälä, Petri (toim.) Digi 2018. Metropolia Ammattikorkeakoulun mikrokirjat. Linkki

Ala-Nikkola, Elina & Rekola, Leena. 2018. Julkaisusuunnitelma parantaa vaikuttavuutta ja selkiyttää tekijärooleja. Vastuullinen tiede -sivusto, verkkoartikkeli. Linkki

Ala-Nikkola, Elina. 2018. Voimaa verkoista – Oppilaitosten fasilitoimat innovaatioverkostot. Artikkeli teoksessa Hero, Laura-Maija (toim.) Minnotalkoot – Toimintatutkimus monialaisesta ja moniasteisesta innovaatiopedagogiikasta. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Linkki

Ala-Nikkola, Elina. 2018. Tiedettä kansankielelle, miten muutos mahdollistuu? Blogikirjoitus. Linkki

Huhtinen-Hildén, Laura; Puustelli-Pitkänen, Anna; Strandman, Pia & Ala-Nikkola, Elina. 2017. Kohti luovaa arkea – Kulttuurinen vanhustyö asiakaslähtöisyyden edistäjänä. Metropolia ammattikorkeakoulun julkaisuja. Tutkimusraportti. Linkki

Ala-Nikkola, Elina & Antikainen, Veera. 2016. Kulttuurisia seniorikohtaamisia verkossa. Artikkeli teoksessa Hautio, Minna (toim.) 2016. Tavoittaako taide? Kokemuksia kunta- ja aluetaiteilija- sekä lähiöhankkeista.Humanistisen ammattikorkeakoulun julkaisuja. Linkki

Halonen, Katri & Ala-Nikkola, Elina. 2016. Kurkistuksia festivaalituotannon joukkoistamiseen. Artikkeli teoksessa Silvanto, Satu (toim). 2016. Festivaalien Suomi. Cupore. Linkki

Ala-Nikkola, Elina. 2016. Kulttuurin kouraisuja sydämessä. Blogikirjoitus. Tikissä-blogi, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Linkki

POIMINTOJA TOIMITTAMISTANI TEOKSISTA:

Raussi-Lehto, Eija & Ala-Nikkola, Elina (toim). 2018. Kohti älykästä ilmanvaihtoa – Näkökulmia ja ratkaisuja parempaan sisäilmaan. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Linkki

Kelo Marjatta & Ala-Nikkola Elina (toim.) 2018. Metropolia Master´s – Keskusteluja työelämän kehittämisestä. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Linkki

Stenberg Heidi, Autero Marianne & Ala-Nikkola Elina (toim.) 2018. Osaamisella ei ole rajoja. Vastuukorkeakoulutoiminta tukee maahanmuuttajien integroitumista Suomessa. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Linkki

Mikkonen, Salla & Ala-Nikkola, Elina (toim.) 2017. CoINNO – Palvelukehittämisellä sykettä vapaa-aikasektorille. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Linkki

Ala-Nikkola, Elina & Mikkonen, Salla (toim.) 2017. Oivalluksia innovointiin ja yhteiskehittämiseen. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Linkki

Lisäksi työskentelen ammattikorkeakoulussa blogitoimittajana ja toimitan vuosittain n. 70 blogijulkaisua.

OPINNÄYTETYÖNI

Ala-Nikkola, Elina. 2015. Konserttisaleista kaupunkiaktivismiin. Osallisuuden suuntia kunnallisten kulttuurituottajien työssä. Opinnäytetyö (kulttuurituottaja YAMK). Linkki

Ala-Nikkola, Elina. 2005. Museot kulttuuripalveluina. Opinnäytetyö (kulttuurituottaja AMK). Julkaistu vain painettuna versiona (saatavilla Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun kirjastosta).

POIMINTOJA JOURNALISTISISTA TEKSTEISTÄNI:

Olen tehnyt toimittajan töitä ja siten julkaissut useita toimituksellisia tekstejä, tässä niistä joitakin esimerkkejä vuosien varrelta.

meteli2Kirjoittamani juttu esitystekniikan koulutuksesta ammattilehti Meteliin (2008).

monitoimitaloMielipidekirjoitukseni monitoimitalon rakentamisesta Nurmijärven kuntaan (sivu 4: ”Näkökulmia monitoimitalon rakentamiseen”, 2015)

viikkouutisetLehtijuttuni Unelmien kunta-hankkeesta (Viikkouutiset 28.5.2014).

VISUAALISTA NÄKEMYSTÄ, tekemiäni visualisointeja:

Näyttökuva 2018-5-24 kello 23.31.27

Teoksen taittotyö (2018) Teos ladattavissa täältä

seinävisuaali

Kohti luovaa arkea -hankkeen seminaarissa tekemäni livevisualisointi (2017) Ks. myös uutinen hankkeesta

uneton_toolossa_juliste_pieniUneton toolossa kasiohjelma (avaa linkki) ja juliste (kts. vasemmalla vieressä), joiden taitto on käsialaani (2007).

Näyttökuva 2015-12-2 kello 0.33.30

YAMK-opinnäytetyöhöni laatimani visualisointi kunnalliseen kulttuurituottajuuteen vaikuttavista osallisuuden tasoista.

PUHUJAKOKEMUKSIA, esimerkkejä pitämistäni puheista:

ks. myös fasilitoimiani työpajoja täältä >>

Näyttökuva 2018-5-24 kello 23.33.59Ammattikorkeakoulun julkaisutoiminnasta kertovat luennot (2017-2018)

Näyttökuva 2017-06-12 kello 23.01.00

Luentoni Muutoksista ja trendeistä sekä niiden vaikutuksista tuottajan työhön (2017)

Näyttökuva 2017-01-24 kohteessa 22.29.59Olen toteuttanut koulutuspaketteja tuotannon eri osa-alueista mm. palvelumuotoilusta, osallistavasta tuottajuudesta ja soveltavan taiteen tuotantoprosesseista.

Näyttökuva 2015-11-30 kello 23.25.40Esitykseni TKI-toiminnan roolista osana ammattikorkeakouluopetusta (Metropolia ammattikorkeakoulun opettajien koulutus, 2015)

Näyttökuva 2015-11-30 kello 23.32.27Oman YAMK-opinnäytetyöni taustojen esittely (pääkaupunkiseudun kulttuurituottajien täydennyskoulutus, 2015)


Ja jottei KOKONAISUUS unohtuisi:

Näyttökuva 2015-12-1 kello 23.45.08Ammattikorkeakoulun teatterin tiedotuksen ja viestinnän suunnitelmallinen kehittäminen.
Esimerkki kokonaisvaltaisesta viestinnällisestä ajattelustani.