Keski-Uudenmaan teatterin Culture on the Move -hankkeessa on tehty kokeiluja, joilla rakennetaan mahdollisuuksia päästä teatteriin. Ennen kaikkea niille, jotka eivät sinne syystä tai toisesta pääse.
Hankkeen viimeisin ponnistus oli mahdollisuus päästä teatteriin, mutta samalla myös kurkistaa museoon sekä oman lähialueen historiaan – kaikki tämä palvelutalosta käsin.
Osallistuin hankkeeseen yhtenä tuottajatiimiläisenä, tässä postauksessa kerron, miltä streamauspäivämme huhtikuisena sunnuntaina näytti. Kohteena oli streamata palvelutaloihin Halosenniemessä esitettävä Keski-Uudenmaan teatterin näytelmä Symposion. Samaan aikaan Halosenniemessä esitystä seurasi niin ikään liveyleisö normaalin esityksen tapaan.
Päivä alkoi puolen päivän tienoilla Tuusulasta, taiteilijakotimuseo Halosenniemestä. Paikalle kurvasi kuvausauto ja streamauksen tekninen tiimi. Esityspaikka ja esitys oli kuvausryhmän toimesta toki käyty katsomassa jo ennakkoon, tehty kuvauskäsikirjoitus, mietitty tekninen toimivuus ja sovittu käytännön asiat.
Hiukan myöhemmin iltapäivällä kolmeen palvelutaloon Tuusulassa ja Keravalla saapui yleisötyöntekijät ja tuottajat. Kusssakin talossa oli yksi yleisötyöntekijä-tuottajapari.
Jo edellisenä päivänä oli palvelutaloihin käyty asentamassa tekniikka valmiiksi: streamia varten tarvitaan tietokone, verkkoyhteys, videotykki/televisio, kaiuttimet ja tietysti riittävän iso tila yleisölle.
Nyt oli aika tarkistaa kuva ja äänet ja avata streamlinkki.
Yleisötyöntekijät, teatteri-ilmaisun ohjaajat Anna Marika Tamminen, Laura Ikonen ja Kenneth Siren johdattelivat yhdessä tuottajapariensa Metsälintu Pahkinin, Veera Antikaisen ja allekirjoittaneen kanssa asukkaat hoitajineen sisään. Alkoi yleisötyöosuus, jolla on tässä palvelussa erityinen asema.
Yleisö kohdattiin henkilökohtaisesti, tervehdittiin, jutusteltiin Symposion-taulusta, taiteilijamestareista Gallénista, Sibeliuksesta ja Halosesta, Tuusulan historiasta ja teatterista. Tultiin yhdessä asian äärelle. Joissakin palvelutaloissa mukana oli myös asukkaiden omaisia, joten ylisukupolvisuus oli käsin kosketeltavaa taiteilijamestarien ajoista, palvelutaloasukkaiden aikaan, heidän jälkipolviinsa ja nuoriin yleisötyöntekijöihin. Yleisötyöosuus kesti noin 15 minuuttia.
Cumo-hankkeen tavoitteena on saada katsojakokemus aidon teatterin kaltaiseksi – erona television katseluun. Yleisötyöntekijän roolina on saattaa yleisö kokemuksen äärelle ja tukea heitä siinä. Keskustella, kuunnella ja olla läsnä ihmi
senä verkkoläsnäolon lisäksi.
Samalla yleisötyöntekijällä on valmius siihen, jos kaikki ei menekään niin kuin on suuniteltu. Verkkoyhteys katkeaa tai sähköt menee. Silloin esitys ei kuitenkaan katkea, sillä yleisötyöntekijä jatkaa yleisön kanssa esitystä myös siinä tilanteessa.
Merkittävä rooli on myös hoitajilla, jotka tuntevat asukkaat ja tukevat heidän kokemustaan sekä esityksen aikana että sen jälkeen kokemuksesta keskustellen. ”Täällä osastolla puhutaan jo kovasti esityksestä, tämä oli todella tärkeää”, totesi eräs hoitaja kun vierailimme osastolla puolisen tuntia esityksen päättymisen jälkeen.
Mutta takaisin vielä itse streamiin. Pienen yleisötyöosuuden jälkeen valot himmennetään ja itse esitys alkaa. Se toteutetaan monikameratoteutuksena Halosenniemestä käsin. Toteutus vaatii huolellisen suunnittelun, sillä näyttelijät eivät näyttele kameroille, vaan liveyleisölle Halosenniemessä. Silti palvelutalossa syntyi kokemus siitä, että tämä ei ollut esitystallenne, vaan tarkkaan yleisöl
le mietitty, visuaalisesti kaunis kokonaisuus. Joka ennen kaikkea lähetettiin suorana. Vaikuttavuus ja kokemus teatterista siis toteutuivat.
Tällä kertaa (niin kuin aiemmissakin Cumo-hankkeen streamauskokeiluissa) teknisestikin kaikki toimi kuin rasvattu. Yhteys säilyy, äänet kuuluvat ja kuva näkyy. Yleisö seurasi mielenkiinnolla esitystä, mutta kokemusta ihmismielessä on vaikea tietää jos ei kysy. Siksipä loppuaplodien jälkeen keskusteltiin vielä muutama sana yleisön kanssa yhdessä koetusta.
”Tuttuja maisemia kun olen Tuusulasta kotoisin, pyöräilin aikoinaan paljon tuolla Halosenniemessä”
”Hieno juttu, nousee varmasti ajatuksia lisää kun vähän mietiskelen esitystä jälkikäteen”
”Oli kiva katsella, pidin kovasti”
Ja niin näytti pitävän myös erään asukkaan omaisen mukana mukaan tullut koira. Hänkin pääsi teatteriin!
